Kaikki hyvin, melkein!

Missas olenkaan. Ainiin, Nepalissa. Viimeisesta kirjoituksesta on jo vahan aikaa enka ole ehtinyt kaikkia ajatuksia saada kokoon. Kaikki hyvin, melkein. Miikalla hieman pahoinvointia ja kuumetta, minulla turistiripuli. Maitohapot jai Damauliin, joten pitaa parjata sunnuntaihin asti ilman.

Aloitetaanpa siita mihin Kathmandussa jaatiin.. Kathmandusta lahdimme hyvilla mielin pois, koska se kaupunki on niin nahty. Kaoottinen liikenne, savu ja meteli ottivat koville. Jaihan sinne tietysti Esther, Shreya ja Shradda, seka kaikki muut suomalaiset opiskelijat, joita tulee taalla lansi-Nepalissa ikava. Saimme kuulla ennen lahtoa, etta Esther tekee tyota myos orpojen ja katulapsien parissa. Siita tyosta ja tyon tukemisesta olemme Miikan kanssa erittain kiinnostuneita.

Kathamdusta lahdimme turistibussilla kohti Pokharaa. Highway oli kapea mutainen hiekkatie vuoristossa. Siella pelotti aluksi todella paljon. Tavattiin myos amerikkalainen pariskunta, jonka kanssa juteltiin kaikesta, politiikasta, sodista, taloudesta yms. 200km matka kesti apatiarallaa seitteman tuntia.

Pokharassa meita oli Markus Tuukkanen vastassa, joka on RWSSPN-WN:n vesitekniikan insinoori. Markus on taalla ollut meille kuin aiti. Han on meista taalla huolehtinut. Kiitos Markukselle kaikesta! Tapasimme myos Arto Suomisen joka on vastuussa taalla ulkoministerion toiminnasta. Arton kanssa kavimme laakarissa, ja sain diapameja unettomuuden hoitoon. Otin niita ja uni tuli :) Myoskin malarialaakkeen sivuoireet ovat kadonneet kuin pieru Saharaan. Vietimme yhden yon Pokharassa. 

Sitten menimme Damauliin joka on noin 50 km paassa Pokharasta Kathmanduun pain. Damaulissa on meidan harjoittelupaikka. Sairaala. Raunioiksi sita sanomme, silla se on todella likainen ja homeinen mesta. Kuitenkin se on toimiva sairaala, jossa hoidetaan kaikenlaisia sairauksia. Ohjaajamme on metrin mittainen nainen nimelta Jamuna Sarma. (lausutaan samuna sharma) Sanomme hanta leikkisasti Sarumaniksi. Sairaalan ylilaakari on todella miellyttava henkilo, jota kaikki kunnioittavat ja pokkuroivat. Hanen nimeaan en muista tarkkaan, mutta se oli Susi... jotain. Joten han on meille tohtori SUSI. :D

Damauli on noin 20 000 ihmisen asuttama pikkukaupunki. Muistuttaa jotenkin Raahea. Samanlainen ruutukaava ja rauhallinen ilmapiiri. Kuitenkin muistuttaa Kathmandua, saman nakoista, kulkukoiria ja villielaimia. Laitan jossain vaiheesa kuvia lisaa. Se on laaksossa, joten siella on erittain kuuma kokoajan. Viihdymme siella hyvin.

Siella sain ensimmaisen potilaani, eras hotellintyontekija oli about 7 vee sitten kaatunut jalkpalloa pelatessaan ja saanut pahoja haavoja kateensa, joita ei oltu hoidettu kunnolla. Puhdistin haavat Betadille ja sidoin ne. Aiemmin han oli hoitanut haavojaan suojaamalla ne vain hikipannalla. Laakarissa ei kuulemma ollut kaynyt, mutta luultaasti laakari ei olisi tehnyt asialle mitaan. Noh, poika oli hyvin tyytyvainen, ja lupasin hommata kaverille bepanthenia tms. haavoihin. Hotellin henkilokunta on valilla arsyttavankin ystavallista. :) Ihmiset tulee kyseleen kaikkea eika saa missaan olla rauhassa. Hotellihuoneeseenkin tarjoillaan jatkuvasti teeta ja muuta.

Eilen Damaulissa alkoi meidan virallinen tyoharjoittelu. Aikaisemmin olimme vain tutustuneet paikkoihin ja potilaisiin, tauteihin, valineistoon ja henkilokuntaan. Eilen menimme mukaan raskaana olevien tarkastuksiin. Massuja siella kokeiltiin ja opeteltiin palpoimaan (siis kasipelilla tunnustellaan onko kaikki ok) ja kuunneltiin stetoskoopilla sikion sydanaania. Se oli jotain se. Sitten suunniteltiin Markuksen ja Suden kanssa tulevan viikon ohjelmaa. Osallistumme terveydenhuoltoprojektiin, jossa matkustetaan kaukaisiin kyliin, vuoristoon, ja koyhille seuduille antamaan terveydenhoitoa. Mukaan tulee ylilaakarin lisaksi, Hygienia-alan, ravitsemuksen, ja hygienian spesialisteja auttamaan ihmisia. Matkalla teemme myos vasektomioita, eli sterilointi. Kansankielella sanottuna, mennaan laittaan porukalta piuhoja poikki, ettei tule lapsia. :) Tama toimenpide on tietysti vapaaehtoinen kaikille halukkaille, ja kyseinen projekti tapahtuu vain kerran vuodessa. Potilaita tulee olemaan noin 50 kpl ja yksi operaatio kestaa noin 40 min. Miehille ja naisille. Viivymme kylissa 3 yota ja sitten homma jatkuu sairaalanpuolella. Olemme mukana myos synnytyksissa, joita tulee noin 50 per kuukausi. Se on jannittavaa.

Nyt tulime Pokharaan pariksi yoksi keraamaan voimia tulevaa mettakeikkaa varten. Siella patikoidaan mettassa ja matkanteko on raskasta, mutta varmasti palkitsevaa. Taytyy lahtea hommaamaan makuupussi ja retkipatja. Ja suolaa. Sita tarvii iilimatoja varten. Nyt taytyy lopettaa, mennaan tapaamaan Suedip Yoshi, joka on nepalilainen sosionomiopiskelija Diakista.

Kuulumisiin! - Antti Harkonen, Pokhara
PS. Vesi ja sanitaatioprojektin nettisivut
http://www.rwsspwn.org.np/