Nopeaa tilapäivitystä

Kiva kun tuossa toissailtana kirjoitin ainakin näin piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän blogin ja sitten meni sähköt poikki juuri kun olin julkaisemassa kirjoitustani. No semmoista se elämä täällä on.


Nyt tässä nopeaa tilapäivitystä laitan. Ilokseni huomasin että täällä nettikahvilassa toimii minullakin tietokone. Nyt ollaan Damaulissa oltu sunnuntaista saakka. Sunnuntaina meillä oli kokous ylilääkärin ja Tanahun läänin kaikkien terveysasemien ja klinikoiden edustajien kanssa. Se oli vähän kuin intiaaniheimopäälliköiden kokous. Onneksi meillä oli tulkki siellä, Mukti. Mukti on eräs terveysalan ihminen täällä ja on koordinoimassa Nepalin hallituksen rahoittamaa projektia jossa kaikille lapsille jaetaan A-vitamiini ja parasiittilääkkeitä.


Maanantaina meidän oli tarkoitus mennä steriloimaan, mutta reissu peruuntui menimme tutustumaan muihin  sairaaloihin. Bandipurin kaupunkiin joka on vuoren päällä. Miika kirjoittaa tuosta päivästä enemmän omassa blogissaan.


Tiistaina olimme sairaalalla ja me hoidettiin potilaita siellä. Käytännössä se oli lähinnä observointia, mutta ensiavussa olimme mukana myös lääkinnässä.Päivän päätteeksi todistimme synnytystä. Olihan se karukokemus, mutta kirjoitan siitä paremmalla ajalla lisää.


Nyt olemme lähdössä kolmen yön matkalle periferiaan. Menemme kaukaisiin kyliin, jonne ei mene autoteitä, ja joudumme siis vaeltamaan tuonne helvetilliseen kuumuuteen. Kylissä tehdään sterilointia. Onneksi kuitenkin saa olla luonnossa, ja siitähän me poijaat tykätään! Ja onneksi, toisin kuin Suomessa, täällä ei ole niin paljon hyttysiä, eikä paarmoja!


Nyt vaikenen taas ainakin kolmeksi yötä, sunnuntaina saatte sitten lukea taas härkösen akan poijjaan seikkailuja!

I decided to write in English....

I'm now in Damauli. We had few days of from the hospital beacuse now we have twelve days work in arow, whithout holiday. We visited Pokhara, but I immediately had stomach problems and Miika got fever there. So we lied in the bed for couple of days there.

So we work aproximately till Dashai. Dashai is the most important festival for hindus..

I have to quit now, because Im at the hotel owners computer and his wife is coming, but maybe later ill write more!

Seeya!

Myyra varpusparveksi vaihtui...

Huomenta!

Vissiin tullut liian huolimattomasti syotya kun on myyra varpusparveksi vaihtunut, mutta kuumetta onneksi ollut ole ei. Tanaan oli tarkoitus lahtea kiertoajelulle katsomaan Pokharan hienoimpia nahtavyyksia, mutta tiheaan lentavat varpusparvet estivat lahtomme. On tainnyt Miikankin hengitysteihin joku varpunen lentaa kun miehella tuntuu kova yska olevan. Tama paiva meneekin sitten lepihommissa. Huomenna mennaan Damauliin, ja aloitetaan kahden viikon tyorupeama.

Viimeyona iski todella kova koti-ikava. Ensimmaista kertaa tuntui todella silta etta nyt pitaa paasta kotiin ja akkia vaimon luo. Onneksi tiheaan lentavat varpusparvet saivat koti-ikavan pian haihtumaan ja unikin tuli ihan ilman mitaan vippaskonsteja.

Tassa asken kavimme  poppamiehen luona, joka antoi meille taikatabletteja, joiden pitaisi saada varpusparvet laskeutumaan ja taikasuolalla ne voi muuttaa jalleen myyraksi. Aika äitelän makuista oli se taikasuola, mutta kylla sita myyraa tulee ikava, kun tarpeeksi kauan on varpusparvi lentanyt.. Ruokakin on maistunut, ja asken kavimme aamupalalla. "Simple breakfast" joka maksoi 135 rupiaa (1,3 euroa) kuului tee, kolme patonkia, salaattia, paistinperunoita ja hunajaa, seka kaksi keitettya munaa, menivat tervehtimaan arsyyntynytta sisaelimistoani varsin joutuisasti. Nyt odotellaan vaan myyraa tai varpusia.

.....To be continued......

Kaikki hyvin, melkein!

Missas olenkaan. Ainiin, Nepalissa. Viimeisesta kirjoituksesta on jo vahan aikaa enka ole ehtinyt kaikkia ajatuksia saada kokoon. Kaikki hyvin, melkein. Miikalla hieman pahoinvointia ja kuumetta, minulla turistiripuli. Maitohapot jai Damauliin, joten pitaa parjata sunnuntaihin asti ilman.

Aloitetaanpa siita mihin Kathmandussa jaatiin.. Kathmandusta lahdimme hyvilla mielin pois, koska se kaupunki on niin nahty. Kaoottinen liikenne, savu ja meteli ottivat koville. Jaihan sinne tietysti Esther, Shreya ja Shradda, seka kaikki muut suomalaiset opiskelijat, joita tulee taalla lansi-Nepalissa ikava. Saimme kuulla ennen lahtoa, etta Esther tekee tyota myos orpojen ja katulapsien parissa. Siita tyosta ja tyon tukemisesta olemme Miikan kanssa erittain kiinnostuneita.

Kathamdusta lahdimme turistibussilla kohti Pokharaa. Highway oli kapea mutainen hiekkatie vuoristossa. Siella pelotti aluksi todella paljon. Tavattiin myos amerikkalainen pariskunta, jonka kanssa juteltiin kaikesta, politiikasta, sodista, taloudesta yms. 200km matka kesti apatiarallaa seitteman tuntia.

Pokharassa meita oli Markus Tuukkanen vastassa, joka on RWSSPN-WN:n vesitekniikan insinoori. Markus on taalla ollut meille kuin aiti. Han on meista taalla huolehtinut. Kiitos Markukselle kaikesta! Tapasimme myos Arto Suomisen joka on vastuussa taalla ulkoministerion toiminnasta. Arton kanssa kavimme laakarissa, ja sain diapameja unettomuuden hoitoon. Otin niita ja uni tuli :) Myoskin malarialaakkeen sivuoireet ovat kadonneet kuin pieru Saharaan. Vietimme yhden yon Pokharassa. 

Sitten menimme Damauliin joka on noin 50 km paassa Pokharasta Kathmanduun pain. Damaulissa on meidan harjoittelupaikka. Sairaala. Raunioiksi sita sanomme, silla se on todella likainen ja homeinen mesta. Kuitenkin se on toimiva sairaala, jossa hoidetaan kaikenlaisia sairauksia. Ohjaajamme on metrin mittainen nainen nimelta Jamuna Sarma. (lausutaan samuna sharma) Sanomme hanta leikkisasti Sarumaniksi. Sairaalan ylilaakari on todella miellyttava henkilo, jota kaikki kunnioittavat ja pokkuroivat. Hanen nimeaan en muista tarkkaan, mutta se oli Susi... jotain. Joten han on meille tohtori SUSI. :D

Damauli on noin 20 000 ihmisen asuttama pikkukaupunki. Muistuttaa jotenkin Raahea. Samanlainen ruutukaava ja rauhallinen ilmapiiri. Kuitenkin muistuttaa Kathmandua, saman nakoista, kulkukoiria ja villielaimia. Laitan jossain vaiheesa kuvia lisaa. Se on laaksossa, joten siella on erittain kuuma kokoajan. Viihdymme siella hyvin.

Siella sain ensimmaisen potilaani, eras hotellintyontekija oli about 7 vee sitten kaatunut jalkpalloa pelatessaan ja saanut pahoja haavoja kateensa, joita ei oltu hoidettu kunnolla. Puhdistin haavat Betadille ja sidoin ne. Aiemmin han oli hoitanut haavojaan suojaamalla ne vain hikipannalla. Laakarissa ei kuulemma ollut kaynyt, mutta luultaasti laakari ei olisi tehnyt asialle mitaan. Noh, poika oli hyvin tyytyvainen, ja lupasin hommata kaverille bepanthenia tms. haavoihin. Hotellin henkilokunta on valilla arsyttavankin ystavallista. :) Ihmiset tulee kyseleen kaikkea eika saa missaan olla rauhassa. Hotellihuoneeseenkin tarjoillaan jatkuvasti teeta ja muuta.

Eilen Damaulissa alkoi meidan virallinen tyoharjoittelu. Aikaisemmin olimme vain tutustuneet paikkoihin ja potilaisiin, tauteihin, valineistoon ja henkilokuntaan. Eilen menimme mukaan raskaana olevien tarkastuksiin. Massuja siella kokeiltiin ja opeteltiin palpoimaan (siis kasipelilla tunnustellaan onko kaikki ok) ja kuunneltiin stetoskoopilla sikion sydanaania. Se oli jotain se. Sitten suunniteltiin Markuksen ja Suden kanssa tulevan viikon ohjelmaa. Osallistumme terveydenhuoltoprojektiin, jossa matkustetaan kaukaisiin kyliin, vuoristoon, ja koyhille seuduille antamaan terveydenhoitoa. Mukaan tulee ylilaakarin lisaksi, Hygienia-alan, ravitsemuksen, ja hygienian spesialisteja auttamaan ihmisia. Matkalla teemme myos vasektomioita, eli sterilointi. Kansankielella sanottuna, mennaan laittaan porukalta piuhoja poikki, ettei tule lapsia. :) Tama toimenpide on tietysti vapaaehtoinen kaikille halukkaille, ja kyseinen projekti tapahtuu vain kerran vuodessa. Potilaita tulee olemaan noin 50 kpl ja yksi operaatio kestaa noin 40 min. Miehille ja naisille. Viivymme kylissa 3 yota ja sitten homma jatkuu sairaalanpuolella. Olemme mukana myos synnytyksissa, joita tulee noin 50 per kuukausi. Se on jannittavaa.

Nyt tulime Pokharaan pariksi yoksi keraamaan voimia tulevaa mettakeikkaa varten. Siella patikoidaan mettassa ja matkanteko on raskasta, mutta varmasti palkitsevaa. Taytyy lahtea hommaamaan makuupussi ja retkipatja. Ja suolaa. Sita tarvii iilimatoja varten. Nyt taytyy lopettaa, mennaan tapaamaan Suedip Yoshi, joka on nepalilainen sosionomiopiskelija Diakista.

Kuulumisiin! - Antti Harkonen, Pokhara
PS. Vesi ja sanitaatioprojektin nettisivut
http://www.rwsspwn.org.np/

INSTRUCTIONS FOR COMMENTING - OHJE KOMMENTOINTIIN

Tassapa teille kaikille rakkaille lukijoilleni ohjeet tuohon kommenttien jattamiseen. Taman kirjoituksen alapuolella naet linkin jossa lukee kommenttien maara: esim 1 kommentti tai jos selain on englanniksi niin siella lukee esim: 1 comments. Painamalla kyseista linkkia paaset kommenttien kirjoittamiselle varattuun osioon.

Vaihtoehtoisesti voit klikata kyseisen kirjoituksen otsikkoa, jolloin jalleen paaset kommentointiosioon.

Kirjoita kommenttisi kohtaan " Laheta kommentti " 

Sen jalkeen valitse, milla nimimerkilla haluat kommentoida. Loydat kommentointiruudun alalaidasta tekstin: Kommentti nimella: ja vetovalikon. Siella on seuraavia vaihtoehtoja: Google tili, Livejournal, AdPress jne. Valitse google tili, jos sinulla semmoinen on. Jos ei ole, niin valitse vetovalikon alalaidasta: Nimi/URL-osoite TAI nimeton. Jos valitset Nimi/URL osoitteen, voit valita itsellesi nimen. Jos valitset nimeton, kommentoit nimettomana. Talloinkin voit halutessasi kirjoittaa nimesi itse kommentin peraan. Nain helppoa sen pitaisi olla. Kokeillaanpas nyt tata, jos luit taman ohjeen, JATA KOMMENTTI! Ja kommentoi oliko tama ohje hyva.

-------------------------------------------------------


IN ENGLISH

This instruction for the commenting is born out of need. Some have said, that leaving a comment didn't work. This is how you do it then. Click on the title of my story. There opens the comments page. Then write your comment there, and pick one of the options in the dragmenu.  There are options like google account, LiveJournal and some others, if you don't have these, no problem! In the bottom of the dragmenu there are two options. They are name/URL and anonymous. Pick name/URL and you can add your name. Then just click on the !! leave comment button!! if it is in Finnish, there it says Laheta kommentti!


Now let's test this! If you read this instruction, please leave a comment for me to see if it works, please!

Connection lost.

Paivaa! Ei ole ä:tä eikä sitä toista pilkullista kirjainta mutta copy paste meiningilla mennaan. Damaulin nettikahvilassa on hitaat yhteydet, vähän koneita ja näppiksesta on kaikki merkit kuluneet pois, joten kirjoitusvirheitä tulee kuin sieniä sateella. Toivottavasti ymmärrätte tämän, ettekä anna sen häiritä.

Toissapäivänä saavuimme Pokharaan. Kaunis järvikaupunki ja turistiystävällisempi. RRWSSP-WN:n konttori on siellä ja tapasimme heidan porukkansa siellä. Eilen tultiin Damauliin. Mukava pikkukaupunki laaksossa. Kuumahan taalla on kuin pirulla, mutta en tiia tarkkaan paljonko, koska lämpotilat on Farenheitia.

Tama nettiyhteys on hidas ja kone paska, joten en jaksa nyt kirrottaa enempaa, mutta jatkoa seuraa. Sairaala oli raunio, mutta kyllä siellä jotain osataan tehdä. Ainakin synnytyksia tulee olemaan paljon. 50 kuussa. Moikka!

Nopea tilapaivitys nettikahvilsta

Iltaa. Tanaan tultiin Pokharaan, huomenna mennaan Damauliin toihin. Oon hyvin vasynyt ja hermostuneella paalla, viime yona nukuin vin 45 min. Sain taalta onneksi unilaakkeita.. Matka oli jokseenkin raskas. Onneksi turistibussissa oli ilmastointi. Joo, ehkapa huomenna lisaa taalta Lansi-Nepalista.

View from Esthers Roof

THE SNOWTOPS!!!


Näyttää pilviseltä ja kylmältä, mutta oikeasti oli pirun kuuma!









 Green mountains seen clear

The paradise of a metheorologists! ->

Farewell Kathmandu!

I decided to write in english this time! For those nepali friends and foes, and ofcourse to test my english writing skills. Maybe if Ari read this, you can throw a comment. And for you all as well, comments are very welcome.

Still having these sleeping problems... I tought that I had exceeded my point of staying awake, but I'm still tested in this matter. So I have decided to leave those malaria prevention pills, cause they gave me the hallucinations and nightmares. Well, they have ended now, but I still can't sleep. I don't know why, maybe I should go jogging or something, like Sadin told me. Atleast, if something good one would like to see in this, Miika does not have to listen to my outrageous snore! And I could not get the sleeping pills from here. In here they do not sell them whithout a prescription. That's good thing. People cant use them to commit suicides.

I would not have commited a suicide. Instead I would like to organize a multinational Doggycide, for the streetdogs. I don't like it when people abuse them, so they would be better dead. And what would be a better way to die for a streetdog, than to have a big feast with a pot of poridge mixed whith few bags of sleeping pills.

Today was nice. Last night I got only two hours of sleep. At six in the morning we woke up for the bus to go to Pokhara. They still hadn't repaired the road after landslides and we couldn't go. Miika continued his sleep like a child. I was so angry for the wakening that I decided to go for a walk. At eight I wen upstairs for a smoke. There I had this what we call in finnish "AHAA-experience". I was surprised because the sky was clear of smoke and above the clouds I could see snowtops! I have never seen them in the nature and it was so beautiful! It was our fifth day at Esther and I never saw those high mountaíns because of the smoke and clouds.

So I was like walking in the Valley. Everything was peacefull and the sun was torching me with his gentle touch. The Valley was very nice and beutiful. Suddenly I stepped in to this big load of holyshit, which I excepted to be cow dung. I figured out that when an outcast like me gets so close to something holy, I become a better  person. Esther, I hope you don't get mad at me writing this again, but some readers like Ari aren't on Facebook. After the walk I got a nice little nap for like four to five hours. Miika slept well too.

In the afternoon we ate breakfast. Then we headed to the town again, hopefully for the last time. So we did some shopping out there and we were fooling around and having fun. We'll make a video about the traffic and streetcrossing in there. Then we went to eat dinner for the last time in Kathmandu. Our favourite restaurant was absolutely Singa - the indian food court, which we visited for four times. Food there is really good and safe to eat! We had a real gourmet dinner in there. Frittered Fish, french fries, cornsoup, tomato roti and delicious desserts.This has been our life in Kathmandu, driving taxis, eating dinners... Not.

We have had a good time in here. This has been a real experience to get to know Nepal and make new friends here. Even if we had hard times and some setbacks, we are still happy and greatful.

We also are really interested in Esthers work whith the orphans. Esther, we thank you for everything and God bless you! You are awesome. Sradda and Shreya, you have been so kind to us too. You fellows are just sometime very hyperactive that we don't always keep up whith you. Sradda, thanks for the lesson in history and politics in Nepal. And if Sadin reads this, bro, take care and see you in Pokhara. Come to visit us there!

Tomorrow, or actually in four hours we leave Kathmandu and head to Pokhara. If there is another landslide, then we can live in the streets like dogs. :)

So take care, Im not sure of the Internet connections in there so I might have a little break in blogging.

- Antti

kuvii

Thamel...

EIHÄN TÄÄL OO KETÄÄÄ! MISSÄS KAIKKI ON? ONKS VILJOO NÄKYNY?!

Landsliding and Holy Cow -spotting

Huomenta Kathmandusta! Jopa kaksi tuntia sain nukutuksi! :) :(

Tännehän sitä jäätiin niin kuin se eilinen lintu tiesi sanoa. Ei kulje bussit, ei taksit, ei riksat saati kopterlinet. Optionsit on niin sanotusti aika vähissä. Lentokone, tuo ihmiskunnan lentämisen mieltymyksen toteuttamisen väline, tuo suuri kasa metallia ja pienelektroniikkaa, tuo suuri ja peljätty taitaa olla ainoa vaihtoehtomme päästä Pokharaan nopeasti. Suoraan sanottuna, mieluummin vaikka kävelisin sen 200 km.. oisko semmoinen kolmen vuorokauden pikamarssi paikallaan?

Maanvyörymiä ei siis ole saatu korjattua, ja niitä tulee lisää, koska sateet eivät ole vielä lakanneet. Semmoista se on täällä vuoristoisella seudulla. Vedellä on uskomaton voima.. vahvin voitehista. Menee tiet ja talot kun vesi vain sille päälle sattuu. En ole nähnyt kuvamateriaalia 'land sliding'-alueilta. Mieleen tulee vaan kun Säärenperällä vesi vei kotitien mukanaan. Minkälaiset vesimassat tulevat vuorilta alas, kun moottoritietkin menevät mukana mutavyöryissä??? Maailma se on kuin silkkiä vaan... Niinhän se Mauri Antero Numminenkin laulaa.

Esther on täällä pohtinut ja järjestänyt varasuunnitelmaa. Jos emme huomennakaan pääse Pokharaan, menemme mukaan jonkun sosionomiopiskelijan harjoittelupaikkaan tutustumaan. Itseäni kiinnostaisi kovasti se katulapsityö. Mutta saapa nyt nähdä, mitä tässä keksitään. Lorviminen vaan alkaa jo riittää, mieluummin sitten lomailisi Pokharassa villieläinten ja kalastuksen parissa. Suleiman sanoi, että Pokharan järvestä voisi saada jopa 10-25 kiloista suomuselkää. Oma ennätyshän se on vain viiden kilon hauki. Ja tietysti se kahen kilon siikakin ois kiva saada... mutta nyt ei ole aikaa haaveilla haavihommista.


Kartta luonnon katastrofeihin liittyen: http://www.reliefweb.int/rw/dbc.nsf/doc108?OpenForm&emid=FL-2010-000160-MPL&rc=3
PAri linkkiä uutisiin:
http://www.nepalnews.com/main/index.php/news-archive/19-general/9248-prithvi-highway-opens-partially-after-35-hours-of-blockage.html Tie avattu 35 tunnin jälkeen
http://www.abc.net.au/news/stories/2010/08/10/2979358.htm 7 killed in a landslide.

En löydä uutista uusista maanvyöryistä tosin, mutta nepalilaiset sanoivat sen olleen radioissa. Nyt, uuteen aamuun aurinkoiseen savunsumuisessa Kathmandussa!

ilmakuva

kylmää kyytiä...

Kuva of mii

Tämmöinen Etana tälläkertaa. Ja juomahan on tietysti Jallukola, ilman Jallua! Miika otti kuvan, paikka on Kathmandun paras ruokapaikka. Malesian-Indian food. Singa- indian food court... :)

VAROITUS EI HEIDILLE YM KOIRA IHMISILLE!!!!

Tuohon edelliseen on pakko lisätä vielä...

Miika kanssa todistettiin jotain hirveetä aamulla. Menin katolle tupakalle, miika messiin. Kamera sattui mukaan myös. Katseltiin kun naapurin pihalla äijä pesi autoaan. Yhtäkkiä sen ukon hindumuija tulee ulos talosta pitkän kepin kans ja alko hakkaan koiraa. Koira oli kiinni liekassa, eikä voinut mitään. Emäntä pieksi kylmän rauhallisesti paskat pihalle siitä koirasta. Sen koiran vikinä ja ujellus oli sydäntäriipaisevaa. Sitten kun sadisti oli valmis tämän koiran kanssa, hän siirtyi koira häkille ja pieksi toisen koiran sinne häkkiin. Ilmeisesti hän teki näin koska koirat oli haukkuneet yöllä. Tuli mieleen että siellä voisi olla meidän Touho-vauva. . . Ja ikävä Touhoa.

Huomenna taitaa olla uusi selkäsauna tiedossa. Koirat haukkuu.... Ja karavaani kulkee. Sadinin kanssa juteltiin koirista, ja tultiin siihen tulokseen että nuo kulkukoirat ois paras lopettaa, kitumasta ja häiriköimästä. Niiden ja yhteisenhyvän takia. Rikkaat ihmiset pitää koiria häkeissä pihalla varkaiden varalta, mutta näillä tyypeillä ei oo mitään hajua koiran kasvatuksesta. Ne koirat vaan pelkää ihmisiä jos niitä tuollain hakkaa, eikä niistä oo vahdeiksi.

Tapahtuma tallentui videolle, en kyllä julkaise sitä, koska ei oo lasten kuunneltavaa. Kauniita unia, teille jotka pystytte nukkumaan ja oman koiran kuvia.

I see the ghost of Navigators... but they are lost.

Myöhäistä iltaa ... Kathmandusta. Emme siis päässeet Pokharaan vielä, sillä maanvyörymää ei ollut saatu korjattua.
Nyt illalla saimme kuulla, että se on korjattu, mutta uusi maanvyörymä on katkaissut tien jossain muualla. Meillä olisi ollut varasuunnitelmana
mennä paikallisbussilla maanvyörymäpaikalle, ja kävellä alueen ohi, ja ottaa uusi bussi määränpäähän. Kuitenkaan tämä ei toimi, koska
onnettomuus on tukkinut kaiken liikenteen, ja liikenne on ruuhkaantunut liiaksi. Edes puskutraktorit eivät pääse liikenteessä etenemään, tai vain hyvin
hitaasti. Aamulla nähdään, mikä on tilanne, mutta luultavasti jäämme tänne vielä päiväksi. Lentokoneella meneminen on viimeinen vaihtoehto, kallis ja peljättävä.
.

Meidän päivähän meni persuuksilleen jo heti aamulla. Viimeyönä emme nukkuneet LAINKAAN. Olimme jännittyneitä Pokhraan menosta. Lisäksi aikaerorasitus,
pitkään nukkuminen edellisenä aamuna aiheuttivat sen, ettei meitä nukuttanut, vaikka olimme todella uupuneita. Yritimme kyllä, mutta aina tuli jotain.Minulla malariaoireita (lääkkeestä)
Koirat haukkuivat, lentokoneet lensivät talon yli jne. Viimein kun sain unenpäästä kiinni, Miika kysyi, että tuleeko uni. No tulihan se ja meni. Nukuin siis 4 minuuttia viimeyönä.
Aamulla taksi haki meidät ja vei asemalle. Linja-autoasemalla kerrotttiin kylmä totuus, joudumme jäämään tähän paskaloukkoon, jota Kathmanduksi kutsutaan. Uupuneina
matkustimme takaisin Estherille. Taksikin hajosi matkalla! :-) Tonni pulitettiin turhasta, onneksi meille sentään bussiliput korvataan, jos emme pääse huomennakaan sillä kyydillä.

Olin todella väsynyt, kuten miikakin. Nauroimme vain ja kikattelimme kaikelle kuin pikkutytöt. Päätin kuitenkin valvoa, että saisin nyt yöllä nukuttua. Miika
 päätti nukkua vähän aikaa. Halusimme lähteä kirkkoon Shraddan ja Eveliinan kanssa. Ajatus kirkkoon menemisestä ilahdutti minua suunnattomasti ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.
Jäin odottelemaan että Shradda herää ja aloin kuuntelemaan musiikkia koneelta, kun miika jo nukahti. Seuraava mitä tajuan on, että herään paita puoliksi pois päältä makaamassa tietokoneeni päällä.
Heräsin siis tietokoneen piippaukseen ja siihen, että olin tippumaisillani sängystä. Kello oli about 11, olin nukkunut 3h ja tytöt olivat menneet menojaan.
Emme päässeet Pokharaan, Emme päässeet kirkkoon... Mietin jo, että päästäänkö tässä edes taivaaseen, kun minnekkään ei pääse. Onneksi taivaaseen päästään Jeesuksen kautta, eikä linja-autolla.

Tuo kolmentunnin sekava uni aiheutti vain lisää väsymystä. Kuitenkin tunsin itseni onnelliseksi jollain tavalla. Pahimmasta shokista on selvitty, ja olen alkanut sopeutumaan tänne.
En kuitenkaan peru mitään sanojani kaupungista, sillä ne olivat tosiasioita sillä hetkellä, kun ne koin. Eivät ongelmat ole mihinkään kadonneet, olen vain oppinut elämään niiden kanssa.
Lähdimme Miikan kanssa syömään kaupungille, jossa tapasimme viimeinkin Sadinin, nepalilaisen ystävämme. Menimme kivaan paikkaan pitsalle ja poristiin kaikenlaista. Sadin ei ole vielä uskossa, joten
uskoville ystävilleni lähetän rukouspyynnön Sadinin puolesta. Kävimme katselemassa vanhaa temppelialuetta Sadinin kanssa. Siellä oli hinduja ja
epäjumalia. Miika sai sieltä hienoja kuvia. Näimme paljon kerjäläisiä. Annoin heille vähän... mutta Miikaa tiivistää täydellisesti omat ajatukseni hänen omassa blogissaan: http://miikaseikkailee.blogspot.com

" Köyhyys on täällä paikoin samaa tasoa ja ihmiset onnettomia.Sitä miettii, miten kohdata kerjäävät lapset ja äidit, sairaat vanhukset kadulla ja onnettoman näköiset ja ilmeettömät kasvot. Sitä tuntee olevansa jotenkin aseeton. Vähä raha ei ratkaise ongelmaa ja kielimuuri on este. Jotain haluis kuitenkin tehdä, jotta ihmisten olot täällä, siis edes yhden ihmisen, voisi LOPULLISESTI parantua. Niin että vaikutus näkyis ja säilyis tuleville sukupolville.

Sitä tuntee itsensä tosi pieneks. Ei voi kuin rukoilla, että Jumala tekisi ihmeen. Hymy ja ystävällinen asenne ovat jo paljon.
Johonkin tässä kasvaa. Jumalassa kaikki on mahdollista ja se auttaa uskomaan, että en ole täällä turhaan, joku vaikutus johonkin täytyy jäädä, rukoukset ja tahto eivät jää yläkerrassa huomioimatta. Noh, reissu on vasta alussa. Haluaisin vaikuttaa edes yhden ihmisen elämään sekä käytännön tasolla että hengellisellä tasolla.   "

En voi tähän mitään lisätä, enkä ottaa pois.

Yritettiin ostaa minulle unilääkettä apteekista. Täältä saa kaikkia reseptilääkkeitä ilman reseptiä, tietyllä varauksella, eli esim. nuorille miehille ei myydä
psykedeelejä tai huumelääkkeitä. He eivät siis myyneet minulle lääkettä. Ja täälä sitä valvotaan taas... *huoh* Ostettiin kuitenkin hengityssuojat joista oli heti paljon apua. Näytän siinä vain todella
 typerältä, sillä remmit ovat liian pienet ja ne saavat korvani hörölle. :-D

Soittelin Suomisen Artolle (our man in Pokhara ). Hän kehotti minua lopettamaan malarialääkkeen ottamisen, sillä siellä ei ole malariaa, ja turhaa sekoilua aiheuttaa vain se.
80 euroa kankkulankaivoon, mutta eipähän tarvi kärsiä halluista....
 Maksan sen kyllä takaisin äiti Huomenna käymme Estherin kanssa ostamassa unilääkettä minulle m. että saam unirytmin kohdalleen.

Illalla oli hauskaa aikaa viettää yhdessä suomalialisten kanssa. He olivat jo toipuneet taudista. He tulivat meille kylään internetin takia, mutta heti kun
he pääsivät tänne, tuli sähkökatkos. Istuimme kynttilän valossa ja juttelimme kaikesta. Kävin yksin kaupungilla pimeillä kaduilla ostamassa limsaa ja keksejä.
Vertaistuki on täällä tärkeää.

Tässä vaiheessa on pakko pahoitella huonoa kielioppia ja kirotursvihreitä. Kone sekoilee, teksti tekkee omia temppujaan. Se hyppii, pomppii ja poistaa itseään aika-ajoin.

Illan kruunasi nepalilainen illallinen Estherin, hänen tyttäreinsä Shraddan ja Shreyan, sekä Shraddan poikaystävän Suleimanin kanssa. Miika oli tietysti mukana.
Emme olleet lainkaan nälissämme, mutta Esther lappoi meille monta kauhaa riisiä. Lisukkeina oli juurikeittoa "Gurnkunia" tai jotain. Kanaa, sikaa, läskiä,
tulisia mausteita, perunoita ja tietysti riisiä. riisiä riisiä riisiä... Riisi on hyvää. Aterioimme Nepalilaiseen tapaan käsin. Tämä oli uutta minulle, se tuntui
 ruualla leikkimiseltä. Mutta näin tulemme syömään maaseudulla. Itseasiassa puikoilla oli helpompi syödä kuin kädellä. :-D

Tämä tästä päivästä. Väsymyksestä huolimatta oli hieno päivä, ja näin paljon positiivisia asioitakin jo täällä. Aamulla selviää kohtalo, pääsemmekö vaiko jäämme.
Aamuun asti, SORONOO! Paljon olisi kerrottavaa, liian vähän aikaa. Nettiä en ole tänään päässyt käyttämään ennen tätä hetkeä. Konekin reistailee välillä.

"Korjaus edelliseen viestiin. Shreya onkin vuotta nuorempi Shraddaa! Shradda 24 vee, Shreya 23v... "

Parempaakin jo :) hieman myös surua.

Tämä päivä oli hieno. Nukuttiin Miikan kans pitkään. Shreya, Estherin vanhempi tytär tarjosi minulle aamupuurot. Miika nousi vähän myöhemmin. Lähdettiin Miikan kans kahestaan kaupungille hengaileen ja shoppaileen. Ensin syötiin hyvin malesialaisessa ravintolassa. Söin sieniä ja nuudeleita. Söin ekaa kertaa elämässä puikoilla ja se oli yllättävän helppoa ja hauskaakin. Kaupungilla chillailtiin ja hengailtiin. Alan jo tottua tähän vilskeeseen ja vilinään. Eilis illan kulttuurishokki on jo pyyhkiytynyt pois, mutta sen tilalle on tullut koti-ikävä. Vaimoa ja Touhoa tässä eniten ikävöin. 

Otin paljon kuvia, koitan lisätä niitäkin tässä enemmän, mutta huomenna lähdetään jo aamulla Pokharaan, ja on sitten epävarmaa, miten päästään nettiin siellä. Perjantai aamuna oli tielle tullut maanvyörymä, joka toi mukanaan kerrostalon kokoisia kiviä, mitkä pitää räjäyttää ydinpommilla pois tieltä. Saapa nähdä päästäänkö etenemmään... ;-)

Jotakin ikävääkin on tapahtunut. Kaikki suomalaiset, minua, miikaa ja Eveliina lukuunottamatta, ovat sairastuneet ja joutuneet sairaalaan. Epäilisin turistiripulia tai jotain pöpöä, mutta tarkkaanhan tuota ei voi tietää. En ole profeetta. Itselläni on ongelmia malarian estolääkityksen suhteen. Se on aiheuttanut aistiharhoja ja kummallisia visioita ja painajaisunia. Nämä eivät tule päivällä, vaan yöllä kun on oikein väsynyt. Mietin sen lääkkeen lopettamista. Toisaalta Suedip sanoi minulle, että se on ihan normaalia, ja että oikeasti malariaa sairastavien aistiharhat ovat suorastaan vertahyytäviä. Suedip sanoi myös, että malariaa sairastiviakin tulemme kohtamaan Pokharassa.

Kerroin aiemmin kerjäläisistä. Sydämenin särkyi eilen, kun tulimme miikan kanssa sairaalasta taksilla. Pysähdyttiin liikenneruuhkaan. Kuljettajalla oli akkuna auki autossa, ja pieni poika (noin 4v) tuli tervehtimään. Iloinen pikkupoika tuli pyytämään: "Hellooo! Hellooo! Give one rupee, give me fivehundred rupees, give me eleven rupee, give me just a one rupee... pliiis...". No minähän aattelin heti tätä, että meille on sanottu, ettei saa antaa mitään, jos jotain niin ruokaa. Ja että lapset kerjää vanhemmilleen, jotka ryyppää rahat tai sitten menee mafian taskuun. Olisi tehnyt mieli antaa sille pojalle vaikka 1000 rupiaa, mutta päätin olla kova ja olin hiljaa. Miika oli siinä myös, eikä me tehty mitään. Kun auto lähti liikkeelle, näin pojan kokonaan. Hän seisoi paljain jaloin vesisateessa, pieni vauva reppuselässä. Poika näki kädessäni viidensadan rupian setelin, joka oli minulla kädessä taksia varten ja osoitti sitä. Hänen ilmeensä oli niin surullinen.. tuon pienen pojan iloiset kasvot vääristyivät suruun. Miksi? Vain siksi, että minä olin kova. Yhdellä rupialla, joka on noin YKSI SENTTI, olisin saanut pojan iloiseksi. Itkin myöhemmin omaa kovuuttani ja pojan kohtaloa. Emme saa koskaan tietää, mikä oli tuon pojan oikea tilanne, mutta minä tiedän, etteivät hänen kyyneeleensä olleet krokotiilin kyyneleitä.

......

Tässä tälläerää. Miika lisäsi  Facebookiin videon täältä. Pikkupoika josta kerroin, on aika lailla identtinen siihen poikaan nähden, joka näkyy videon alussa. So sad ;-(

Kommentoikaa ja kertokaa terveisiä ja kuulumisia, jos on kysyttävää, niin vastaan mielelläni! 

Estherin talo. Rauhallinen paratiisi keskellä metelihelvettiä. Täällä on puhdasta, rauhallista ja oikein miellyttävää. Siis se satujen Sangrilah :)

Sama Taivas... eri maa.

Namaste! Täällä sitä ollaan Kulttuurishokin kourissa! Vuorokausi on taas tullut valvottua, ei vaan pysty nukkumaan. Onneksi tänään saadaan nukkua vaikka iltaan saakka, kun saatiin asiat Kathmandussa hoidettua. Kello on siis nyt täällä 04:00 aamulla. Suomessa kello on 01:30, eli minun normaali nukkumaanmenoaika kotona. Aloitetaan aamusta. Heräsin tasan kello 6:00 painajaiseen. Taitaa olla malarialääkkeen sivuvaikutuksia. Kesti oikeasti kauan tajuta missä olen. Etsin Heidiä viereltäni ja mietin, että mitähän se Touho hommaa. Touho on siis meidän koiranpentu. :) Onneksi ei tarvinnut kokea samanlaista Pavos Nocturnaa kuin Miika koki yöllä... Korvatulpat oli ironneet ja olin unissani vetänyt pitkätkalsarit jalkaan. Hei elämää! :D Kävelin yläkertaan tupakille. Kaikki muut nukkuivat vielä. Aamulla oli todella hienoa olla ulkona, kun oli valoisaa, rauhallista, ei vielä paljon liikennettä ja meteliä, sateen jälkeen ilma oli raikkaampi (huono silti) ja näkymä vuorille oli upea. Siinä hetkessä vasta todella tajusin, että nyt  olen Nepalissa. Enää ei ole tarvinnut siihen kysymykseen palata. 

Esther pitää meistä hyvää huolta. Mamma oli keittänyt puuroa ja syöttikin sitä minulle kaksi isoa lautasellista, sokerin ja kornmilkin (maissimaito?) kera. Siinä lueskelin päivän lehden vähän pöllähtäneenä ja söin kiltisti puuroni. Ihan hyvää se oli. Oikeesti! Miika heräili sovittuun aikaan kahdeksalta, itse en enää aamulla unta saanut. Kävin siinä sitten netissä, kun virrat olivat palanneet yön jälkeen. Estherin kanssa puhuttiin päivän kuumista aiheista, korruptiosta, köyhyydestä, lapsiprostituutiosta ynnä muista ongelmista. Lyhyesti, täällä eletää  keskiajalla, mutta moderninmaailman ongelmien kanssa. 

Omat tunteet ovat vaihdelleet päivän aikana paljon. Järkytyksestä shokkiin, shokista järkytykseen. jne. Tiesin tietysti etukäteen nämä asiat, täällä on köyhyys, saasteet, ihmisiä, erilainen ilmasto, erilainen maa, kieli ja kulttuuri. Mutta nyt se asia vasta realisoitui minulle. Todellisuus iski vasten kasvoja kuin kolmen tonnin gorilla. Itseäni ärsyttää suunnattomasti tuo liikenteen kaottisuus, meteli ja saasteet. Mutta kuten mentorini Tapsa ja Lisu sanoivat, kaikkeen tottuu. Illalla oli jo parempi. 

Päivällä oli kaikenlaista, tutkittiin kaupunkia, ajeltiin busseilla ja takseilla. Autot ei muuten pidä valoja ja turvavyön käyttö on kiellettyä. Sanotaan, että jos voi ajaa Nepalissa, voi ajaa kaikkialla. Sanoisin itse, että jos nämä Nepalin hurjapäät lähtisivät Helsinkiin, niin ruumiita tulisi. Ei liikennesääntöjä, vain päätöntä rallia... Se liikenteestä.

Syötiin hyvin, paikallista ruokaa ja hengailtiin muiden finskien kanssa. Kivaa sakkia, vaikka etelästä ovatkin. Terkkuja sinne Putte ja kumppanit! Kauppiaita piisaa. Huumeita. tarjotiin jo.  Varkaita, kerjäläisiä, homoja... eli ihmisiä. En sopeudun hyvin tänne. pirullinen meininki. Miika kirjoittaa omassa blogissaan enemmän kulununeesta päivästä. Ostin puhelimen ja nepalilaisen liittymän. Joitakin kokemuksia kerron vielä myöhemmin, (kerjäläislapset ja mafia).

Tässä nyt tällä erää. Miikan Blogiin pääset tästä http://miikaseikkailee.blogspot.com

Heippa! 

PS. KOMMENTOINTI   -on- AVATTU!!! eli voi kommentoida nimimerkillä, tai ilman ja kommentointi on erittäinkin suotavaa ja toivottua.

lisää tulossa pian. äidille terkkuja että kaikki ok!

jes

Piupalipaupali.

Voi Pyhä Sylvi. Täällä sitä ollaan. Nyt on jo paljon kerrottavaa. Matka oli pitkä ja monivivahteinen Siirtolantieltä Kathmanduuhun. Tiistaiaamuna Heidi lähti viemään minut Vihannin rautatieasemalle. Suomessahan on jo puut väreissä ja tuota  kaunista ruskaa matkalla ihasteltiin ja itkeskeltiin. Vihannista junalla Tampereelle. Matkalla kirosin läppärin akkua, kun se on paskana. 

Miikan tapasin Tampereella ja Klingojen Volovolla mentiin Helsinkiin. Päästiin muittamutkitta Helsingissä koneeseen. Kyllähän minua vähän pelotti, mutta ei tullut kuitenkaan pissavahinkoa. Täytyy sekin sanoa, että onhan nuo lentokoneetkin kehittyneet, kun siellä on on jokapaikallla oma televisio ja pelikonsoli ja musiikkisoitin... Katselin lennon aikana Brave Heartin ja pelasin lasten pelejä. Lento kesti 6,5h ja päästiin Intiaan. Intiastapa ei juuri mitään irti saatu. Terminaalissa oli hieno matto ja siellä haisi ihan Tervakankaan perunakellarilta. Eihän siinä perunakellarin tuoksussa mitään vikaa ole, mutta miksi terminaalin pitää tuoksua siltä??? Intiassa olessamme tajuttiin, että tässähän on jo vuorokausi valvottu putkeen ja koitettiin nukkua, mutta huonolla menestyksellä. Vieressä oli Hindu Saddhu joka ennusti ihmisille. Lueskelin sitten Raamattua siellä. Intiassahan on paljon kristittyjen vainoa ja sainkin osakseni ilottomia katseita Hindujen taholta.

7 tuntia vietetettiin Intiassa, josta 6 tuntia jouduttiin odottamaan ilman mitään tietoa siitä, päästäänkö Check Iniiin. Hindujen kastijärjestelmä näkyi selvästi ihmisten asenteissa. Ylempänä oli sotilaat ja virkailijat, jotka oli tosi tylyjä meitä kohtaan. No me eurooppalaisethan ollaankin Outkasteja eli saastaisia. Alinta kastia. :) Alempana virkamiehiä oli siivoojat, jotka kuuluvat myös alimpaan kastiin. He taas olivat todella ystävällisiä ja avuliaita. Jos nyt Intiasta jotain hyvää haluaa sanoa, niin söin siellä ehkä maailman parhaan pitsan. Se kompensoi aika paljon kaikkea muuta paskaa, mitä siinä maassa on. 

Jes. Sitten lennettiin Nepaliin. Lennettiin Jet Litella, joka on Intian halpalentoyhtiö (vrt. Ryan Air). Ihan asiallinen lentokone ja henkilökunta. Menin ikkunapaikalle koneessa, mutta siinähän se vasta korkeanpaikan kammo iski. Nepal näytti hienolta lentokoneesta käsin: loputonta slummia ja sademetsää. Lentokenttä oli hieno tiilitalo. Maan köyhyys ja ilmaston kuumuus ja saasteet iskivät heti kasvoille, kun tultiin lentokoneesta ulos. Maisemat on tosi hienot! Lentokentällä huomattiin heti ero intialaisten ja nepalilaisten välillä. Nepalilaiset on ystävällisempiä jo sosiaalisia. Tehtiin loput tarkastukset ja hommattiin viiasumit. Viisumi maksoi 85 euroa ja sen pysytyi ihan euroilla maksamaan. Saatiin takaisin amerikan dollareita ja Nepalin rupioita. 1 euro vastaa noin 100 rupiaa. 

Sitten koitti vapaus ja Esther oli meitä vastassa ulkona. Kaupungin vilinään ja vilskeeseen, liikenne oli todella kaoottista romurallia ja kaupungin köyhyys silminnähtävää. Vilieläimiä, pyhiä lehmiä ja kulkukoiria... Ihmisiä on paljon ja ilma todella raskasta hengittää. Autonkuljettaja avasi meille ikkunan, että saisimme viilennystä, mutta ilma oli niin pakokaasuun täyttämää, että laitoimme ikkunat kiinni kuumuudesta huolimatta. Ajelimme Estherille. Matka kesti autolla 1,5h, oisikohan ollut 10km. 

Esther on todella hyväsydäminen nainen, joka on täällä Diakin yhteyshenkilö ja majoittaa opiskelijoita. Estherillä on 3 kerroksinen iso talo täällä jossain Kathamdussa. Katolta on upeat näkymät kaupungille ja vuoristoon. Vuoret on hienoja. Illalla syötiin ja keskusteltiin, englanniksi tietenkin. Osaan sanoa päivää ja kiitos nepaliksi. Namaste on päivää ja kiitos on tanjabadt. Ruoka oli todella hyvää, ei niin eksoottista kuin olisin luullut, mutta mausteet on tulisia. Söimme välipalaksi nuudeleita ja kookosleivoinnaisia, illalla söimme mumua pastaa ja jauhelihaa, sekä läskisoosia. Jäliruuaksi viiliä. Nam Nam!

Heräsin tosiaan tuossa 2h sitten, kello 6. Suomenaikaa noin kello 3 aamuyöllä. 33 tunnin valvomisen jälkeen uni maistui. Vaikka aamulla heräsinkin painajaiseen. Voi johtua tuosta malarialääkkeestä. Tänään on kiireinen päivä, mennään hakemaan liittymiä ja tekemään muita valmisteluja. Estherin luona ollaan vielä kaksi yötä ja sitten mennään Pokharaan jatkamaan valmisteluja, ja tapaamme harjoitteluohjaajat. Nyt aamupalalle ja sitten taas seikkailemaan. Adjö!

Huomenna Nepaliin?

Iltaa!
Nyt tuo kauan odotettu hetki on käsillä. Huomenna pitäisi suunnata kokka kohti Helsinkiä. Helsingin kautta Intiaanimaahan ja sieltä Kathmanduun. Lentokone nousee (jos nousee) klo 20:00 Suomen aikaa ja  lento kestää pattiarallaa 6,5h.. Saapa nähdä ottaako lentopelko miehestä vallan vai pääsenkö koneeseen ilman itkupillityksiä. En tosiaan ole näin pitkällä lennolla koskaan ollut. Enkä ole matkustanut toiselle puolelle maailmaa aikaisemmin. Jospa niillä ois laskuvarjoja...

Matkan tarkoitushan on mennä tekemään työharjoittelua Nepaliin. Opiskelen sairaanhoitsuksi Oulun Diakissa nyt kolmatta vuotta. Ja lastensairaanhoitoa yms. olisi tarkoitus mennä sinne harjoittelemaan. Jos en olisi päässyt ulkomaille vaihtoon, olisin mennyt Oyksiin lasten teholle. Eipä taida Nepalissa lastentehohoitoyksiköitä olla. Nepal on n. 30 miljoonan ihmisen asuttama mahtava maatalousimperiumi tuolla Himalajan kupeessa. Se on siis AASIASSA eikä Afrikassa. Lisätietoja maasta voitte vaikka Googlata tai katsoa wikipediasta.

Niin tosiaan, yksinhän minä en ole lähdössä minnekään, vaan mukaan on lupautunut mörönsyötiksi Klingan Miika, joka on luokkakaverini. Miikan blogiin pääsette tästä: http://irc-galleria.net/user/kliges88/blogs
Ei ole ainakaan vielä tässävaiheessa aloittanut blogiaan.

Mutta nyt täytyy mennä pakkamaan ja pussaamaan vaimua. Kuvia tulee kunhan matkaan päästään ja lisäinfoa, jos nettiin päästään. Heissulivei!